Lainsäädännön haasteet: Yleis-eurooppalaisen pilvijärjestelmän käyttöönotto
Pilvijärjestelmään perustuvaa tietojenkäsittelyä pidetään nykyisin yhtenä merkittävimpänä Euroopan liiketoiminnan kasvun mahdollistavana tekijänä. Pilven avulla voidaan edistää tapoja, joilla IT-toiminta tuottaa taloudellista arvoa valtioille, kaupungeille, teollisuudenaloille ja liikeyrityksille.
Silti pilvitoimintaan siirtymistä harkitsevilla yrityksillä on useita haasteita. Tämä koskee erityisesti yrityksiä, joilla on toimintaa useissa EU-maissa. Monissa jäsenvaltioissa on tietojen tallentamiseen ja jakamiseen muiden liiketoiminta-alojen kanssa liittyviä lakeja, jotka koskevat sekä paikallista aluetta, omaa maata että muiden EU-maiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Yritysten on usein hankala perustaa yksi yhteinen pilvipalvelu kaikille EU-maiden toiminnoilleen, koska monet maat eivät salli tietyntyyppisten tietojen tallennusta oman maan rajojen ulkopuolelle.
Ricoh Europe on nyt kehittänyt ratkaisun, jonka avulla on voitu lakiviidakosta huolimatta perustaa yhteinen pilviympäristö yrityksen kaikille Euroopan toiminnoille.

